Porvarien Tseke

Minulla oli nuorempana vaikeuksia käsittää Che Guevara-ilmiötä millään tavalla. "Tseken" huonot puolet - sotakiihkoilu, ahdasotsainen sosiaalikonservatismi (joka heijastui mm. Kuuban homojenvastaisiin politiikkoihin) ja ennen kaikkea Bolivian kampanjan kertakaikkinen epäonnistuminen - tuntuivat niin etualalla olevilta etten tajunnut miksi kukaan tuollaista janaria palvoisi, edes sen vertaa että pitäisi paidassaan.

Nyt näen asian eri tavalla, vaikken miestä siltikään käy palvomaan ja suhtaudun paitoihin vieläkin luonnollisella huvittuneisuudella. Che kuvastaa eräänlaista esikuvaa koko länsimaiden vasemmistolle, ainakin silloin kun vasemmisto muistaa että joskus tosiaan pitää taistella - etuoikeutetusta asemasta tuleva tyyppi joka hylkää vanhan elämänsä ja omistautuu sortovaltaa vastaan taistelulle maailman halki, niin Kuubassa kuin Boliviassakin. Chestä on tullut niin sankarinomainen hahmo juuri sen takia että vasemmistolla on ollut taipumus sankarien vähättelyyn - koko sankaruusidea on niin lähellä vanhaa tunkkaista aristokraattista "poikkeusihminen"-ideaa, jossa ihminen voidaan nostaa jalustalle syntyperänsä lisäksi vain siksi, että hän teoillaan on osoittanut eroavansa selvästi "massasta", nostanut itsensä näiden yläpuolelle. Vasemmisto on tuntunut aina haluavan kirjoittaa kansanhistoriaa - tavallisten ihmisten taisteluja jossa otetaan huomioon sekä ihmisten hyvät että huonot puolet. Ehkä juuri tämän takia Che, tuo avoimesti suitsutettu poikkeusihminen, resonoi niin voimakkaana.

Chestä on olemassa siis positiivinen Che-myytti, mutta myös negatiivinen Che-myytti, se johon uskoin silloin joskus - kommunistinen paholainen, silkan tappamishalun ilmentymä. Tämä on tietysti porvariston vahvasti hellimä kuva ja se toistuu aina Che-paita-keskustelujen ja muiden yhteydessä - ja negatiivisista piirteistään johtuen Che onkin suhteellisen helppo malli. Suomalaisella oikeistolla on kuitenkin oma Che Guevaransa, kirkasotsainen arjalainen sankari, maansa jättämä joka kuoli syntiemme (kommunismin) tähden. Puhun tietysti Lauri Törnistä.

Törni-kultti on käsittämätön. Ihmiset, jotka vaativat suunnilleen koko (vasemmistolaiseksi katsomaansa) valtiojohtoa maanpettturuudesta hirteen palvovat maanpetturia - eikä Törniä voida pitää minään muuna kuin maanpetturina. Törnin siirtyessä Saksan puolelle Suomi oli sotatilassa Saksan kanssa ja sodan aikana vihollisvaltion puolelle siirtyvää ei oikein ole koskaan miksikään muuksi pruukattu sanoa kuin maanpetturiksi. Toisaalta, tunnetusti maanpetturin ja sankarin ero on vain siinä, mikä puoli sattuu voittamaan, mutta on muistettava myös minkä regiimin puolelle Törni siirtyi tasavaltalaisen Suomen pettäessään - natsi-Saksan jonka rikokset jo tässä vaiheessa olivat hyvin tiedettyjä. (Monelle Törni-fanille se, että Törni petti maansa nimenomaan natsien puolesta, tuntuu tosin olevan vain plussaa...)

Keskustelua on siitäkin, mitkä Törnin motiivit olivat. Jos Törni tosiaan kirkasotsaisesti uskoi vain että olisi pystyttämässä vastarintaliikettä Neuvostoliiton miehitystä varten, kiltein asia mitä voi sanoa on että hän oli houkka, samanlainen houkka kuin Che mennessään soitellen Boliviaan sotaan - hänelle ja vastarintaliikkeelle olisi käynyt yhtä ohraisesti kuin Viron metsäveljille ja muille vastaaville puljuille. Jos taas oletamme että Törnillä oli jonkinlainen käsitys siitä että hän olisi nappula von Ribbentropin suunnitelmassa kaataa Suomen hallitus ja jatkaa sotaa, hän oli fanaattinen hirviö, kommunisminvastaisessa kiihkossaan.valmis viemään sen kansan jota faniensa mukaan niin rakasti tuhoon ja miehityksen alle.

Maanpetoksensa jälkeenhän Törni tunnetusti pakeni vastuuta ja päätyi lopulta Vietnamin viidakkoihin, osaksi Yhdysvaltojen tuhosotaa, ja siellä kuoli. En jää kaipaamaan.