sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Keskustelua

Olin eilen Vasemmistonuorten kevätseminaarissa, minkä aloitti oikein mukava keskustelu talousasioista Mika Pirneskosken ja Otto Bruunin välillä. Toimitusjohtajana pienehkössä lafkassa toimiva Pirneskoski edusti tässä oikeistoa ja Bruun vasemmistoa, vaikka Pirneskoski tietysti korostikin että oikeisto ja vasemmisto ovat suhteellisia käsitteitä ja Yhdysvalloissa hän edustaisi vasemmistoa. Pirneskoski selosti siis uusliberalismin taustoja myönteiseen sävyyn, edustaen ideologista talousliberalismia, sellaisena mihin itsekin uskoin viitisen-kuutisen vuotta sitten; valtio toimii paremmin kun turhia monopoleja yksityistetään, kauppaa vapautetaan, inflaatio pidetään kurissa ja niin edelleen. Eipä siinä, se on ihan kaunis ajattelutapa missä on paljon opittavaa; nykyään en vaan oikein näe että kyseinen ideologia vastaa sitä, mikä se käytännön toteutus on, enkä näe että reaalimaailma oikein siihen ideaaliinkaan mahtuisi.

Keskustelu oli sävyisää ja yleisökin käyttäytyi hyvin (joissain Vanun tapahtumissa kun on toisinkin tapahtunut...), mihin tietysti vaikutti Pirneskosken sympaattisuus; sanoisinpa jopa hänen esitystään paremmaksi kuin Bruunin, mikä tietysti johtui osaltaan siitä että Bruun päätti rempata koko oman esityksensä uusiksi Pirneskosken esityksen jälkeen.

Hyvin sujuvia keskusteluja on ilo kuunnella, mutta niitä ei aina synny. Jos kaikki ovat samaa mieltä niin silloin keskustelu on vain hymistelyä, minkä voi huomata vaikka monesta Sosiaalifoorumin paneelista. Keskustelua harvemmin syntyy tosin silloinkaan, kun maailmankatsomukset ovat peruuttamattomasti erilaiset - silloin mennään aika usein siihen että kumpikin puhuu vain toisen ohi tai sitten sen kantilta mitä uskoo toisen kannattavan. Siksihän vaikka lahkolaiskommarit sotivat niin kernaasti toisiaan vastaan - kumpikin tuntee taistelukentän, yleisimmät lähteet ja pelin säännöt ja voidaan ilolla vääntää jostain esoteerisesta jutusta jonka kosketuspinta reaalimaailmaan on nollissa. Porvari tai revari taas saattaa sitten lähteä jostain ihan eri jutuista tai arvoista käsin liikkeelle ja kun sitä yrittää sovittaa omaan maailmankuvaan niin ei hyvin mene.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti