sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Äänikynnys

Nyt ei olla kovinkaan isojen asioiden äärellä, mutta Piraattipuolueen uudessa lausunnossa vaalitavoitteista tulee ilmi taas yksi puolueen (ja muiden pienpuolueiden) rakastama, uuteen vaalilakiin liittyvä argumentti, joka minua ärsyttää: se, että 3% äänikynnys estäisi uusien puolueiden eduskuntaan pääsyn.

Ei se estä. Ruotsissa on ollut äänikynnys iät ja ajat, ja Palmulehdonkin mainitsemat Vihreät onnistuivat sen ylittämään. Niin onnistui persuja vastaava Ny Demokrati-liike, joka sittemmin putosi sieltä oman perseilynsä (persuilunsa?) tähden, samoin onnistuivat kristillisdemokraatit. Saksassa on vielä isompi 5% äänikynnys, mutta sielläkin vihreät pääsivät parlamenttiin.

Äänikynnykset eivät estä uusien puolueiden pääsemistä parlamenttiin jos niillä on vahva kannatuspohja. Jos niillä on heikko kannatuspohja, nykysysteemissäkään ne eivät yleensä loppupeleissä onnistu. Ehkä piraatit pelkäävät juuri tätä; puolueen ohjelma, joka on supistettu vain muutamaan kysymykseen ja jätetty muuten ehdokkaiden päätettäväksi, vetoaa vain tiettyyn osaan kansaa joka käy äänestämässä tai sitten ei. (Ruotsissahan piraatit onnistuivat protestivaihtoehtona pääsemään europarlamenttiin mutta nykyiset riksdag-kannatusluvut ovat aika reippaasti äänikynnyksen alapuolella.)

Nykyisin pikkupuolueiden vaalitaktiikka tuntuu olevan yrittää saada edes se yksi edustaja eduskuntaan hinnalla millä hyvänsä. Tämä johtaa kaikenlaisten julkkisten ehdolle pistämiseen; Kirjava "Puolue" pisti Veltto Virtasen, persut Tony Halmeen ja SKP esim. Steen1:sen. Ehkä isompi riski kuitenkin on se että kyseinen julkkis pääsee läpi. Veltto onnistui ensimmäisellä kansanedustajakaudella tappamaan Kirjavan "Puolueen" melko tehokkaasti yrittämällä valjastaa sitä henkilökohtaiseksi vaalivankkurikseen ja ottamalla puolueohjelmasta reilusti vastakkaisia kantoja (esim. yksityisautoilun puolesta) ja ainut mikä esti persujen kuoleman Halmeen sekoilun jälkeen oli se, että puolue oli nipinnapin saanut Soinin Halmeen siivellä mukaan ja Soini onnistui hoitamaan tilanteen kotiinsa.

5 kommenttia:

  1. Olen kyllä periaatteessa samaa mieltä tästä asiasta piraattipuolueen kanssa, vaikken kyseisestä puolueesta muuten niin välitäkään. Mitä se haittaa, jos eduskuntaan valitaan yksinäisiä sekoilijoita? Jos heillä on siihen riittävästi kannatusta, niin sittenhän se on äänestäjien demokraattinen tahto. Kyllä sinne sekaan aina muutama väripilkku mahtuu.

    Äänikynnys on keinotekoinen este, jolla kansan tahtoa pyritään rajoittamaan

    VastaaPoista
  2. Joo, en minäkään äänikynnystä pistäisi vaaleihin jos saisin valita, mutten pidä sitä samanlaisena kauheana demokratiantappajana mitä jotkut pitävät, ja muuten uusi vaalilaki on mielestäni hyvä. Väripilkut eduskunnassa eivät sinänsä ole huono juttu, harmi vaan että nyt väripilkkuina tunnetut joita tuossa mainitsin ovat olleet sellaisia janareita...

    VastaaPoista
  3. Minusta et nyt ollenkaan ymmärrä mitä äänikynnys tekee.

    Wikipedia: Äänikynnys

    Äänikynnys nimenomaan estää "kansan tahdon" toteutumista. Englanninkielisen Wikipedian puolella on aivan tyrmistyttäviä esimerkkejä. Esimerkiksi Ukrainan vuoden 2006 parlamenttivaaleissa 3% äänikynnys aiheutti sen, että 22% äänistä käytännössä hylättiin. En tiedä mitkä ovat vastaavat luvut Suomelle, mutta jotain samantasoista voi odottaa.

    Ei se tietenkään kategorisesti estä pienten puolueiden pääsyä eduskuntaan. En tiedä mistä sait päähäsi että Piraattipuolue niin väittäisi, kun ei mitään sellaista sanota linkittämässäsi artikkelissa. Sanottiin vain, että jos Vihreiden ja persujen kannattama äänikynnys olisi ollut käytössä vuosia sitten, heillä olisi ollut vaikeuksia päästä parlamenttiin ollenkaan. Se on nyt vähän eri asia kuin väittää, että pienet puolueet "eivät voi" päästä läpi.

    Olkinukkeargumenttien tekeminen on helppoa, mutta epärehellistä.

    VastaaPoista
  4. Piraatit sanoivat että ainoa oikea vaalikynnys 200 edustajan parlamenttiin on 0,5 %.

    VastaaPoista
  5. Omituista vedota Ukrainan esimerkkiin kun olisi voinut helposti vaikka katsoa Wikipediasta viime vaalien statistiikat, joista näkee että 2% äänistä meni puolueille jotka saivat äänistä alle kolme prosenttia. Kun ottaa huomioon nykyisen vaalipiirisysteemin piilevät äänikynnykset niin nykysysteemissä menee luultavasti enemmän ääniä "hukkaan" kuin uudessa systeemissä.

    Artikkelissa johon linkkasin ei tosiaan sanottu että puolueilla olisi vaikeuksia päästä eduskuntaan vaan että ne tuskin olisivat päässeet. Ts. lähtökohtainen oletus olisi että eivät olisi päässeet ja se että olisivat päässeet olisi ollut hyvin epätodennäköistä. Näin ainakin sen itse luin. Piraattien ja muiden kanssa aiheesta keskustellessa on kyllä tullut se kuva että monet uskovat että äänikynnys tekee kategorisesti uusien puolueiden parlamenttiin pääsystä melkein mahdotonta.

    Vihreät muuten olisivat ylittäneet 3% äänikynnyksen jo ensimmäisissä vaaleissa mihin osallistuivat virallisena puolueena.

    VastaaPoista