lauantai 15. toukokuuta 2010

Presidentti

Mitä Suomi enää tekee presidentillä? Kerran presidentillä oli ihan oikeata valtaa. Pitkään presidenttiys samastui Kekkoseen, joka johti Suomea suvereenisti (tai josta ainakin annettiin tällainen kuva) samalla kun pääministerit tulivat ja menivät ilman sanottavaa vaikutusta mihinkään. Kekkosen jälkeen kuitenkin presidentin valtaa riisuttiin presidentti presidentiltä.

Tavoitteena ilmeisesti on ollut eurooppalaistyylinen, pelkästään pr-tarkoituksiin ja joihinkin melko symbolisiin virallisiin funktioihin tarvittava kansanäiti tai -isä. Asioita kuitenkin mutkistaa se että vallalla on vielä vanha presidenttikäsitys presidentistä ihan oikeaa valtaa käyttelevänä johtajana. Tätä kuvastaa esim. presidentinvaalien suosio - porukkaa kiinnostaa enemmän äänestää melko turhasta symbolista kuin esim. siitä, mikä porukka heidän omaa kuntaansa määräilee. Uutisissa on jatkuvasti konflikteja siitä kun presidentti yrittää pitää valtansa rippeistä kiinni. Presidentti ei ole lintu eikä kala - pikemminkin jonkinmoinen lintu/kala joka jostain syystä nähdään kalana/lintuna.

Perinteinen vasemmiston kanta on ollut että presidentti-instituutiosta on luovuttava. Tätä on tietysti hillinnyt se, että viimeiset parikymmentä vuotta presidenttinä on istunut demari (virallisesti tietysti sitoutumaton mutta kamoon...) Ehkä jos/kun demarit sitten menettävät otteensa presidentinpallista voidaan palata taas tähän. Itsehän olen sitä mieltä, että presidentti pitäisi korvata Joulupukilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti