maanantai 10. toukokuuta 2010

Pohdintaa SDP:stä ja puolueista yleensä

Eräs tyyppi, joka on käynyt samassa Harvey-lukupiirissä kuin minä, on demari jolla on erilaisia markkinasosialismi/parecon-näkemyksiä. Mikään sosialismilta haiskahtava ei oikein tunnu sopivan nykyiseen SDP:hen, ja kysyinkin miksi tällainen valinta on tehty. Mies kertoi että näki SDP:n tarvitsevan enemmän vasemmistolaista muutosta kuin minkään muun puolueen.

Ihan pätevä syyhän tuo on, ja pisti minutkin miettimään että miksen kuulu SDP:hen (työväenpuolueeseen porvarilliseen...) No, en miettinyt sitten kauan - päähän tulivat Ahtisaari, Jaakonsaari, Sailas, Lipponen, Loka-Laitinen, Risto Kuisma ja kaikki muut tunnetut demarit. Niin, niiden takiahan juuri SDP vasemmistolaista muutosta tarvitsisikin - mutta yksin on niitä kaikkia vaikea kampittaa (tai niiden muidenkaan vasemmistodemarien kanssa,) ja tiedän kyllä hyvin että puolueilla on tapana muuttaa ihmistä enemmän kuin ihmisten puolueita... Nyttenkin olen Vasemmistoliitossa ollessani jo huomannut muuttuneeni, osittain juuri sen puolueeseen kuulumisen takia.

Ja lisäksi tietysti olen vähän liian rakenteisiin uskova että näkisin että puolueita muutetaan vain sillä että mennään kertomaan truthia powerille; nykyisen SDP:n nykyinen asema perustuu ihan vaan sille että nykyinen kapitalistinen järjestelmä tuottaa länsimaiselle työläiselle aika hyvät olot eikä heillä ole erityistä henkilökohtaista syytä lähteä sitä pahemmin heiluttamaan vaan toimia lähinnä saavutettujen etujen puolesta. Sama juttuhan se on Vasemmistoliitonkin (ja Vihreiden yms.) kanssa.

Silti, aina tarvitaan ihmisiä muistuttamaan että hommat on menossa vuoren huipulta alas ja vaikkei menisikään niin maailma on silti ihan saatanan epäoikeudenmukainen paikka. Liekö näille paras paikka mikään puolue vai "vapaan radikaalin", kuten Salo erään sosialismi.netin entryn kommenteissa itseään kutsuu. Jos se on puolue, niin ehkä eräällä tasolla parasta että kyseessä on joku sellainen puolue joka myöntää jo alkupeleissä ettei tule tämänhetkisissä olosuhteissa (mahdollisesti koskaan) saamaan pahemmin aikaan muualla kuin teorian tasolla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti