Kriisihehkuttajat

Kun puhutaan ekokriisistä, resurssikriisistä, yhteiskunnan romahtamisesta ja muista ei niin miellyttävistä tulevaisuudenkuvista, on olemassa muutama käsittelytapa joista en liiemmin pidä. Jotkut ihmiset maalailevat idyllisiä kuvia siitä miten siirrytään kyläyhteisöihin joissa kaikki ovat taas onnellisia ja elämä on yhtä tanssia juhannussalon ympärillä; toki näissä ritualistisesti muistutellaan että maalaisyhteiskuntaan siirtyminen on vaikeata, mutta päällimmäisenä on silti usko että romahdus on oikeastaan ihan kiva juttu jos siitä vaan jää henkiin, ja mikseipä jäisi. Toiset taas fantasioivat siitä miten ovat kulmakunnan kingejä sokeri- ja asevarastojensa kanssa ja suunnittelevat bunkkerikomplekseja syrjäseudulle, yleensä ottamatta huomioon sitä mikä olisi ensimmäinen kohde ryösteleville neek, siis zombilaumoille sitten kun järjestys murtuu (ne dudet joilla on sokeria ja asevarastoja) ja kolmannet näkevät kriisin hyvänä mahdollisuutena toteuttaa oma utopiayhteiskuntajärjestys, mikä se sitten onkaan.

Yhteistä näille on se, että siinä missä uskoisin että suurimman osan ihmisistä reaktio tulevaan kriisiin on "miten se voitaisiin estää", näillä tuntuu pikemminkin olevan mielessä se miten se tulisi mahdollisimman nopeasti. Suoraan sitä ei yleensä sanota - sehän kuulostaisi mielipuoliselta - mutta tämä taas johtaa ristiriitaan; jos joku tolkuttaa tarpeeksi kauan jonkin jutun hyvistä puolista ja samalla yrittää esitellä sitä, miten kriisin estäisi, niin ihmiset eivät luultavasti pruukaa ottaa näitä ratkaisumenetelmiä vakavasti. Itse kuulun siihen ihmiskategoriaan jonka mielestä se että meillä on sähköä ja elämää helpottimia hilavitkuttimia on yleisesti ottaen hyvä juttu ja olisi kiva jos sellainen yhteiskunta jatkuisi ikuisesti. En vaan oikein näe että tällä hetkellä on jatkumassa - tai jos jatkuu, se vastaavasti meinaa sellaisia uhrauksia jotka ovat kertakaikkisen moraalittomia.

Kyllä, ongelma on myös se että ihmiset eivät ota kriisiennusteita vakavasti jos ne ovat liian toivottomia - kulttuurisesti meidät on kuitenkin ehdollistettu suhtautumaan kaikkiin "maailmanlopunprofeettoihin" vähättelevästi - mutta yksi osa siitä miksi maailmanlopunprofeetat perinteisesti ovat vaikuttaneet niin naurettavilta on ollut se että kaiken sen tulen ja tulikiven jälkeen maailmanlopun on kuitenkin nähty olevan hyvä asia, paratiisi ja Jeesuksen tuleminen maan päälle.