EU ja liittovaltio

Kreikan kriisi on herättänyt ihmiset puhumaan taas liittovaltiosta. Vasemmistokin on sen tuominnut. Edustajien ansallisromanttinen lähtökohta on väärä, mutta asia sinänsä oikea. Liittovaltion ajaminen tämän kriisin varjolla olisi jo siksikin väärin, että se antaisi taas kerran siunauksen nykyisen hallitsemisen vallitsevalle trendille; ajetaan asiat päin prinkkalaa ja sitten kun seuraukset tulevat ilmi niin perustellaan asioiden vieminen lisää samaan suuntaan sillä että nyt ei ole viety läheskään tarpeeksi ja tarvitaan kovia otteita ja uutta ajattelua (ts. demokratian vähentämistä, vyön kiristämistä jne.) lisää.

Sinänsä eurooppalaisen liittovaltion ei tarvitse olla epädemokraattinen - mutta nykyinen systeemi on sitä. Muodollisesti tiettyjä demokratian muotoja ylläpidetään - on Euroopan parlamentti, Euroopan komissio ja neuvosto koostuvat joko demokraattisten hallitusten päämiehistä tai niitten nimittämistä komissaareista, jne. Loppupeleissä kuitenkin jo pelkästään tilanteen sekavuus - se, että kansallisten kysymysten nojalla valitut parlamentit ja niissä lehmänkauppojen tuloksena syntyneiden hallitusten päämiehet ja komissaarit sekä europarlamenttivaaleissa, joita yleisesti pidetään lähinnä jonain leikkivaaleina, valitut edustajat saisivatkin lisää päätösvaltaa koko Eurooppaa koskevissa kysymyksissä, ei erityisesti ainakaan lisää kansanvaltaisuutta. Koko Euroopan unioniin liittyy kyyninen asenne melkein kaikkien paitsi siihen vahvimmin uskovien parissa - siellä se Bryssel vaan mittailee kurkkujen käyryyttä ja säätelee direktiivejä, mitäpä pieni ihminen sille voi.

Lisäksi EU:n kohdalla harvemmin keskustellaan siitä, että koko lafka on jo perustaltaan ensimmäisen maailman yhden osan runkkuklubi, nimenomaan EUROOPAN unioni. Koko Eurooppa (joka samaistuu osittain myös valkoihoisuuteen ja kristinuskoon) tunnutaan määrittelevän lähinnä sen kautta että se ei ole Afrikka, Aasia, Amerikka tai Lähi-Itä - tämä näkyy esimerkiksi Turkkia koskevassa keskustelussa, jossa sanotaan melko avoimesti että Turkkia ei pitäisi unioniin kelpuuttaa koska se on iso muslimimaa. (Maantieteellinen selitys - se, että Turkki ei ole Euroopan maanosassa - meni vanhaksi siinä vaiheessa kun Aasian laattojen puolella oleva Kypros hyväksyttiin liittoon.)* Olipa Euroopan unioni miten demokraattinen tahansa, se olisi silti suurimmaksi osaksi valkoinen, kristitty runkkukerho.

Toisaalta, samat valtasuhteet ne maailmassa pätisivät olipa sitten EU:ta tai ei. Monien EU-vastaisten vasemmistolaisten EU-kritiikki menee jo järjen ulkopuolelle - on kuin koko Eurooppa voisi olla muuten sosialistinen onnela mutta kun on se paha Eee Uuu jonka kautta herrat työläistä hallitsee. Tai sitten lähdetään kansallismieliseen populismiin mihin Vasemmistokin ainakin tuon Kusarin uutisen mukaan sortuu. Tietysti, jos pääasiana pidetään EU:ta vastaan toimimista, kansallismielinen linja on hyvinkin järkevä koska sille löytyy kannattajia, niinkuin vaikka Kreikan lainapaketin herättämä kreikkalaisvastainen kiihtymys ("Ei varmasti mun rahoja millekään karvakäsille!" osoitti. Eräässä mielessä EU:kin, sekavuudestaan huolimatta, on hyvä asia, koska se tekee valtarakenteita näkyvämmiksi - ainakin nyt tosiaan voidaan huomata helpommin että Eurooppa vetää yhtä köyttä ja määrittelee tosiaan itsensä, no, tuolla tavalla mistä aikaisemmin kerrottiin. Sinänsä en oikein tiedä olisiko "demokraattinenkaan" EU kansallisvaltiota parempi hallintatapa - se voisi olla suhteellisen toimiva Sveitsi, mutta se voisi myös olla hajoamiseen tuomittu Jugoslavia.

EU:n huonoista puolista pitää puhua ja tapetille nostaa myös se mahdollisuus, että kohti epädemokraattista, byrokraattista liittovaltiota puksuttavasta laivasta hypätään pois. Tosin tätä pitäisi valmistella jo pitkä aika ennen kuin se tehdään että siirtymä olisi kivuton. Ottaen kuitenkin huomioon se miten paljon pelkoa Unionin hajoaminen tietyissä piireissä herättää, eroamisen uhka voisi toimiakin neuvotteluvalttina - kukaanhan ei tiedä miten korttitaloon vaikuttaisi se jos jokin valtio tekisikin se mitä mikään ei aikaisemmin ole tehnyt ja lähtisi lätkimään. Eikä pidä ajatella että antaa liittovaltiolaivan vaan seilata satamaansa, kyllä ne huonot puolet sitten voidaan myöhemmin korjata. Mitä takeita siitä on että niin tehdään? Luottamus siihen että päättäjät tekevät sen hyvää hyvyyttään?

*: Tämä ei tietysti meinaa sitä että Turkkia pitäisi hyväksyä - tällä hetkellä se lähinnä legitimoisi nationalistisen, kurdivastaisen politiikan - mutta toisaalta, saman olisi pitänyt päteä myös Romaniaan ja Bulgariaan niiden romanitilanteen kanssa (tai Baltian maihin venäläistilanteen) ja eräässä mielessä turkkilaisilta on ihan asiallista kysyä miksi yksiä kriteerejä sovellettiin näihin maihin ja toisia kriteerejä heihin.