Konservatismi

Perinteinen ideologioiden kolmijaottelu on ollut liberalismi-sosialismi-konservatismi. Näistä kolmannesta en ole puhunut kovinkaan paljon tässä blogissa. Tämä johtuu siitä, että konservatiivisuus ei varsinaisesti ole ideologia samassa mielessä kuin muut kaksi - se on reaktio edellisiin. Amerikkalaisen kylmän sodan aikaisen konservatismin pioneerin William F. Buckleyn hienon määritelmän mukaan "konservatismi seisoo historian tiellä ja huutaa seis." Historia ei kuitenkaan ole tupannut pahemmin pysähtymään, ja konservatismi onkin huvittavasti muuttanut muotoaan paljon enemmän kuin liberalismi ja sosialismi. Vielä löytyy sosialisteja ja liberaaleja jotka voivat sanoa kannattavansa samoja juttuja kuin aateveljensä 1900-luvun alussa (liberaalin tapauksessa varmaan tosin kuva siitä mitä se oli silloin on aika siloiteltu...), mutta jos löytyisi samanlainen konservatiivi hänet todennäköisesti toimitettaisiin mielisairaalaan.

Konservatiivi kannattaakin usein nykyisin samoja juttuja kuin liberaalit tai sosialistit 1900-luvun alussa. Kahdeksan tunnin työpäivät ja hyvinvointivaltiot ja muut on (ainakin Euroopassa) omaksuttu sopuisasti Timo Soinien ja Päivi Räsästen suihin, eikä näitä oikeistodemareista tai maltillisista liberaaliporvareista muu erota kuin suhtautuminen tiettyihin kansallisuuden, sukupuolisuhteiden, rikoksen ja rangaistuksen sekä uskonnon kysymyksiin. Näissä tuleekin se ero konservatiivien ja muiden välillä - siinä missä (yksinkertaistaen) liberaaleille uskonnot ja vanhat perherakenteet ovat vanhan maailman jäänne ja kansallisuudetkin vähän iffy juttu ja sosialisteille kummatkin hapatusta, konservatiiville ne ovat se tärkein juttu, yhteiskuntaa kiinni pitävä liima. Siis teoriassa siis, jos ei oteta huomioon porukkaa joka vaan nyt tykkää pitää kiinni itseään hyödyttävistä valtarakenteista jne.

Tietysti konservatismia on myös nykysosialidemokratian saavutetuista eduista ei luovuta-politiikka. Sehän se vasta konservatismia onkin - mieleen muistuu S. Ulkuniemen puhe yliopistolain vastaisissa mielenosoituksissa, missä hän kysyi (kirjoitan ulkomuistista, ei välttis ihan näin sanoin) "Olemmeko me konservatiiveja vastustaessamme yliopistolakia?" ja kun vastaus oli "EI!" Ulkuniemi jatkoi "Kyllä! Me olemme konservatiiveja TÄSSÄ ASIASSA!" Konservatismi ei ole huono juttu silloin kun puolustetaan jotain oikeasti hyvää - mutta se ei myöskään ole kestävin tai innostavin positio. Kuten Buckley sanoi, konservatiivi seisoo historian tiellä, ja tällä hetkellä kaikki tuntuvat olevan sitä mieltä että historian suunta on selvä - yksityistetään, tuotteistetaan, kiristetään, riistetään. Ne sanoo että otetaan kaikki, me sanotaan ettei oteta mitään, kompromissina otetaan vaan puolet, ne sanoo että otetaan kaikki, me sanotaan ettei oteta mitään, kompromissina on otettu jo kolme neljäsosaa jne.

Juuri tästä syystä perustuloon varmaan takerrutaankin niin kuin siihen takerrutaan - jotain uutta, jotain mihin vastapuolen pitää reagoida! Vastapuolen kannattamat jutut, kaikkine supistamisineen ja yksityistämisine ja muineen, eivät tietysti ole uusia, mutta ne onnistutaan esittämään freeseinä ratkaisuina vanhentuneen hyvinvointivaltion ja tylsän sosialidemokratian ongelmiin, välttämättöminä, asioina jotka tulevat joka tapauksessa - ethän sinä halua työpaikkojen katoavan Kiinaan, ethän? Nyt pitäisi vaan vielä keksiä niitä uusia ideoita...