perjantai 16. huhtikuuta 2010

Termonen ja vihreät

Markus Termosen artikkelissa on monia hyviä puolia. On esimerkiksi hyvä huomata se, että vasemmiston kritisoidessa vihreitä taustalla kuultaa pettymys siihen, että vihreät eivät ole yhtä vasemmistolaisia kuin joskus on ehkä uskonut; tunnustan avoimesti esimerkiksi itse, että tämä on taustalla, ja hyökkäsin vasemmistolaistuessani kiivaastikin vihreitä vastaan juuri siitä syystä, että tunsin itseni petetyksi. Nyttemmin olen jossain määrin rauhoittunut - mutta tähän on vaikuttanut sen havaitseminen että vihreät tosiaan tarkoittavat mitä sanovat kun puhuvat siitä etteivät ole oikealla eikä vasemmalla. No, ei siitä enempää.

Termonen menee kuitenkin metsään ryhtyessään analysoimaan Vihreiden historiaa puolueena ja yrittäessään tämän pohjalta todistella että Suomen vihreiden juuret ovat vasemmalla. Yhtäläisyysmerkkien vetäminen Saksan ja Suomen vihreiden välille tehdään erittäin heppoisin perustein, ottaen huomioon miten eri lailla Saksan ja Suomen poliittiset historiat ovat menneet. Termonen analysoi kiitettävästi Saksan APO:a - vastaaville liikkeille vihreät puolueet ovat muuallakin Euroopassa rakentuneet. Suomen vastaavaan liikehdintään ei kuitenkaan puututa. Syynä lienee se että vastaavassa mittakaavassa sitä ei ollut - sellaiset henkilöt joista olisi tullut muualla Euroopassa uusvasemmistoa ryhtyivätkin Suomessa taistolaisiksi. Monet taistolaisethan äänestävät nykyäänkin vihreitä, mutta ilmeisesti 70-luvun jättämät arvet ovat estäneet taistolaisten toimimisen (Satu Hassia lukuun ottamatta) puolueessa.

Vihreässä Liitossa toimii joitakin henkilöitä jotka voinee luokitella uusvasemmiston perillisiksi (esim. punapappi Terho Pursiainen) mutta monen avainhahmon poliittinen koti Vihreitä ennen oli Liberaalissa Kansanpuolueessa - esim. Komsin, Soininvaaran ja Paavo Nikulan. Tämä on näkynyt esim. Soininvaaran ammattiliittovihamielisessä ajattelussa. Saksassa liberaaleilla on ollut kotinsa jatkuvasti, FDP, mutta Suomessa LKP:n hajoamisen jälkeen monet suunnistivat Vihreisiin. Jo tämä yksinään tekee Termosen suorasta Saksa-Suomi-vertailusta varsin oudon. (Myöhäisliberaali siirtyjä taas on ollut Jyrki Kasvi.)

En myöskään oikein hiffaa mitä tekemistä vertauksella Saksan konservatiivien ulos savustamiseen on minkään kanssa. Suomessa samanlaista roolia ehkä on näytellyt linkolalaisten savustaminen puolueesta, mutta muuten Suomen Vihreissä ei tietääkseni ole ollut mitään oikeistopuhdistusta - ja se, että konservatismi ei ole Vihreiden DNA:ssa ei myöskään ole missään tekemisissä vasemmiston vihreitä vastaan esittämien syytösten kanssa. Eihän Vihreitä ole missään vaiheessa konservatismista edes syytetty siinä mielessä kuin Termonen konservatismi-sanaa kirjoituksestaan käyttää - liberalismista pikemminkin.

1 kommentti:

  1. Vihreiden perusta on tosiaan liberaalinuorissa, ei "uusvasemmistossa" jota Suomessa ei oikeastaan ole ollut (vaikka VAS on kolmekymmentä vuotta 60-luvun jälkeen koettanut kiinnittää itsensä siihen). Jonkin verran kyllä Teiniliiton yms. taistolaisten porukkaa siihen jossain vaiheessa tuli (no, ainakin Hassi), jo ennen Koijärveä oli jotain ympäristönsuojeluliikehdintää (en nyt muista missä) joka oli lähinnä SDNL:n porukasta lähtien.

    Meriläinen tulee mieleen toisen polven "vasemmistovihreänä".

    -miika

    VastaaPoista