Lenin ja työläisaristokratia

Lukaisinpa taas sosialismi.netin innoittamana läpi Leninin Imperialismi kapitalismin korkeimpana muotona-kirjasen. En nyt tässä pureudu Leninin arviosta kapitalismin luonteen perustavanlaatuisesta muutoksesta 1900-luvun alussa (ts. siirtyminen finanssikapitalismiin) muuten kuin sinä arviona, että Leniniä on ehkä vaivannut sama tauti kuin vasemmistolaisia (miksei oikeistolaisiakin) toimijoita aina; halu nähdä juuri omassa aikakaudessa tapahtuvan joku perustavanlaatuinen muutos, mieluiten sellainen jonka on itse ensimmäisenä huomannut. (vertaa esim. nykytendenssiin väittää että tämänhetkisen talouskriisin myötä on tapahtumassa siirtymä postuusliberaaliin aikaan, jne.)

Sen sijaan analyysi imperialismista länsimaisen kapitalismin hengissäpitäjänä ja reformismin aiheuttajana on kiintoisa. Olen itsekin taipuvainen katsomaan, että länsimaiden vauraus rakentuu ainakin jossain määrin muun maailman riistolle, ja että tällä osaltaan ylläpidetään länsimaisten ihmisten parempaa elintasoa joka taas hillitsee radikalismihalukkuutta. Ehkä pamfletin paras anti onkin Cecil Rhodes-lainaus sivulla 86, jossa Rhodes ilmaisee suoraan että imperialismi on välttämättömyys, jotta vallankumous voitaisiin välttää. Imperialismi näyttäytyy samanlaisena kuin fasismin ekspansionistinen taipumus, haluna "kahden kauppa ja kolmannen korvapuusti"-tyyliseen politiikkaa; mä haluan pitää mun fyrkat, sä haluat lisää fyrkkaa, lyöttäydytään yhteen ja otetaan tuolta toiselta...

Tietysti kannattaa ottaa huomioon että tämä on aika toimiva taktiikka. Tätä sivutaan kirjasessakin, mm. Leninin lainatessa sivulla 118 Engelsiä, joka valittelee Englannin työväenluokan epäradikaalisuutta, joka taas kytkeytyy siirtomaapolitiikkaan. Pamfletin alussa tulee esiin työläisaristokratian käsite, ts. sellaisten työläisten jotka on käytännössä ostettu systeemin puolelle. Lenin kuitenkaan ei vedä analyysiään tarpeeksi pitkälle vaan lähinnä käyttää sitä raivostuttavan tyypilliseen tapaansa pelkkänä lyömäaseena liikkeen sisäisiä kilpailijoitaan, ts. lähes kaikkia, vastaan; Leninille työläisaristokratia tuntuu koostuvan vain kourallisesta sosialidemokraattisia johtajia jotka sitten sumuttavat muuta kansanjoukkoa reformismin puolelle. Kuitenkin etenkin nykynäkökulmassa, hyvinvointivaltion rakentamisen jälkeen jne., tämä "työläisaristokratia" käsittääkin valtaosan, ehkä jopa kaikki, länsimaiden työläisistä. Ei tämä nyt Leninin sanomankaan kanssa ihan ristiriitainen viesti ole - mutta kun Lenin käyttää koko käsitettä lähinnä omien kanojensa kynimiseen niin toisenlainen kuva on erittäin helppo muodostaa.

Miten "työläisaristokratia" (ihan paska sana kyllä arvolatauksensa puolesta, löytyykö parempia?) sitten määritellään? Juuri tässä mielestäni tulee esiin se, miten rajoittunut näkökulma, jossa luokka nähdään vain pääoman ja työvoiman välisen ristiriidan kautta, on - mielestäni paras keino on ihan suora elintasoon ja rahanansaitsemiseen liittyvä jaottelu. Melkoisen hyvänä perusteena voisi olla vaikka jo aiemmin esiin tuomani mongolialainen elintaso, ts. se millainen kaikilla olisi ekologisesti kestävässä maailmassa jossa resurssit ovat tasan jaettuja - jos joku on tämän yläpuolella niin häntä ei erityisesti hyödytä pyrkiä kohti tasapuolista, sosialistista maailmaa, etenkään vallankumouksen keinoin. (Ja jaottelulla en tietysti meinaa mitään "sä olet työläisaristokraatti, sä taas hyvä prole"-tyylistä vaan niitä luokkaa asiana joka lävistää meidät kaikki etc. arg blarg)

Ehkä huvittavinta on että vaikka Lenin yrittää pamfletissä lyödä Kautskya kuin vierasta sikaa niin historian valossa itse asiassa Kautskyn ennustajanlahjoista saa paremman kuvan kuin Leninin lahjoista pelkästään tämänkin pamfletin perusteella! Lenin lyttää mm. sen väitteen että imperialistiset valtiot lopulta toimisivat yhteistyössä ja sulassa sovussa - vaikka juuri näin on Euroopan Unionin ja muiden globaalihallituksen elementtien kanssa käynyt. Tai ajatellaanpa Leninin siteraamaa Kautsky-lausetta sivulla 124, "Pääoman laajenemispyrkimykset … voidaan parhaiten toteuttaa rauhallisen demokratian avulla eikä imperialismin väkivaltaisin menetelmin." - tämähän osittain selittää vaikka senkin miksi kehitysmaiden osalta siirryttiin niin helposti suorasta hallinnasta (ts. perinteinen imperialismi) epäsuoraan hallintaan (neokolonialismi), joka samalla jopa tehosti niiden hyödyntämistä - länsimaiden ei tarvinnut enää ylläpitää kalliita armeijoita vaan nämä tehtävät voitiin delegoida kansallisille, vanhoista vapaustusliikkeistä syntyneille hallituksille.

Mitenkähän paljon muuten Ebertin ja Nosken valmiuteen kukistaa spartakistien vallankumous verisesti vaikutti se, että samaan aikaan Venäjällä oli valtaan noussut mies jolla oli suoranainen pakkomielle lytätä Saksan sosialidemokraattien johtoa joka käänteessä?