Ihan ekaksi

Näillä lähdetään liikkeelle:

Vasemmiston kriisin perimmäistä syytä ei tarvitse kauan hakea.

Iskepä omat tulosi sivulle www.globalrichlist.com. Kyllä, ihan vitun yksinkertaistava harjoitus, mutta tee se silti.

Mitä löytyi? Melkoisella varmuudella voin sanoa että olet jossain kärkiviidenneksessä, kun maailmanlaajuisesti katsotaan.

Vasemmiston ongelma: sillä ihan oikeasti ei ole kovin paljoa annettavaa länsimaalaiselle ihmiselle. Voidaan pohtia siitä, miksi länsimaissa ollaan niin vauraita ja muualla ei, mutta tämä menee moralisoinniksi, ja moralisointi ei ole kantava pohja mihinkään. Jos vasemmisto yrittää pysyä oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon jne. ihanteissa, niin lopulta päädytään siihen, että otetaan meiltä ja annetaan niille. Ja Frank Zappa sanoi: Communism doesn’t work because people like to own stuff.

Pohditaan ratkaisuja tähän ongelmaan. Tarkastellaan ensin oikeistoa. Nähdäkseni löydämme kaksi pääasiallista lähestymistapaa.

Ensimmäinen on melko simppeli: Fuck you, got mine. Itsekkyys on aina suosittua. Meillä on yksilöllinen itsekkyys ja joukkoitsekkyys. Yksilöllinen itsekkyys on aynrandistista. Muut ihmiset pärjätköön miten pärjäävät, minä olen kaiken saanut itse ja sen aion myös pitää. Joukkoitsekkyys ilmenee nykyisin yleensä nationalismina. Isoisämme meille tämän maan taistelivat joten aiomme myös kaiken pitää. Muu maailma imeköön lekaa, mitäs ovat niin neekeriä.

Toinen on utopismi. Kapitalismi on ihmeitätekevä mylly jonka kautta rikkaat rikastuvat ja köyhätkin rikastuvat. Epätasa-arvosta ei tarvitse välittää, koska kaikki saavat kuitenkin jotain. Tämä on ideologisen liberalismin tärkein suuntaus. Itsekkyyteen nähden siinä on se hyvä puoli ettei tarvitse tuntea itseään kusipääksi tai rasistiksi. Sen varaan on rakennettu esim. Norbergin kirja Globaalin kapitalismin puolustus.

Vasemmistolla on perinteisesti ollut enemmän hinkua tällaiseen utopismiin. Esimerkiksi neuvostokommunismi näyttäytyi joskus mallina, joka ihan oikeasti toimisi paremmin vauraudentuottajana kuin kapitalismi. Tämä toimi myös syynä siihen miksi länsimaiset kommunistiset liikkeet menestyivät samalla kun roikkuivat Neuvostoliiton helmoissa niin pitkään. Kuinkas sitten kävikään? Nykyään vasemmistolaiset, jotka eivät tavalla tai toisella myöntäisi kapitalismin ylivoimaista taitoa tuottaa varallisuutta noin niin kuin ylipäätänsä, voitaneen laskea yhden käden sormilla. Se on eri asia sitten katsotaanko tämän hyödyttävän köyhiä vai ei.


Miten vasemmisto vastaa näihin?

No, aina on se malli ettei edes yritetä vastata – kritisoidaan vain toisen puolen vastauksia. Itsekkyyteen voidaan oikeastaan vastata lähinnä moralismilla. Älä ole niin itsekäs, se on paha asia. Olet paha ihminen. Jeesus, jota ei ole, ei tykkää. Tietysti voidaan pelotella sillä, että lopulta bumerangi osuu omaan naamaan ja alkaa kolmannen maailman kapina, mutta siihenkin on helppo vastata: Whatever happens, we have got / the Maxim gun, and they have not. Paitsi että Maxim-pyssy on vaihtunut tankkeihin, pommikoneisiin, ydinaseisiin…

Utopismia onkin pyritty ruotimaan enemmän. Kapitalismi tuottaakin vaurautta pelkästään rikkaille, kaikkiin kysymyksiin ei voi vastata rahalla, luontokin ottaa dunkkuun ja niin edelleen. Ympäristöön pohjautuva kritiikki on suosittua. Ehkä kapitalismin mylly pyörittääkin vaurautta tehokkaasti mutta lopulta iskeydytään seinään. Vihreä liike lähti tältä pohjalta. Vihreän liikkeen tarinan tiedämme. Ihmisillä ei ole oikein halua käsitellä katastrofia, joka ehkä tapahtuu joskus hamassa tulevaisuudessa. Ainakaan se ei ole yhtä kurantti asia kuin köyhyys joka tapahtuu tässä ja nyt. Ja tiedemiehethän voivat aina valehdella tai olla väärässä. Tunkekoot laskutikut perseeeensä. Ja lopulta tulee aina kysymys – no mitä sinulla on sitten esittää vastaukseksi?

No, yksi vastaus on mennä mukaan. Meillä on olemassa itsekkyyspohjalta lähtevää vasemmistoa ja kapitalismin utopioihin mukaan lähtevää vasemmistoa. En minä välitä mistään maailmasta, minulle itselleni on parempi kuulua liittoon tai vaatia hyvinvointipalveluja. Tai: Suomella menisi paremmin jos sitä johdettaisiin vähän vasemmistolaisemmin. Ei kande ajatella sitä muuta maailmaa liikaa, voi tulla paha mieli. Mitäs ovat niin… öh, taantumuksellisiin kulttuureihin kuuluvia naistensilpojia.

Sosiaalidemokraatit sun muut myötäilevät kapitalistisia utopisteja. Kapitalismi on vaurautta tuottava mylly, tarvitaan vaan vähän valtion apuja ja hyväntekeväisyyttä ja ekotekoja että sitä vaurautta saadaan jaettua ja ympäristöntuhoutuminen pidettyä siedettävänä. Radikaalivasemmisto pyörittelee silmiään, mutta sittenpä heiltäkin kysytään – mitä teillä on tarjottavaa?


No, aina voi lähteä siitä käsin että länsimaisen ihmisen kuuluukin kärsiä. Mitäs on niin riistäjä. Tällä keinoin marginalisoidutaan tuplatehokkaasti. Monkeysmashesheaven tarjoaa vähän osviittaa tästä näkökulmasta. Kyllä, blogia voi lukea sillä silmällä miten naurettavia vaikka United $nake$-tyyliset sanamuodot ovat, mutta eipä noi muuta kuin marginaaliporukkaa olisi vaikka kirjoittaisivat mitä oikeaoppisinta kuningattaren englantia. Vaikka päälle syljetään niin itse voi olla tyytyväinen siitä että periaatteita ei ole hyljätty – ja yön pimeinä tunteina miettiä sitä, onko aktiivi joka ei pysty saavuttamaan mitään oikeastaan minkään arvoinen.

Voi lähteä utopismiin. Utopioita on ollut aika vähässä. Suosituin taitaa olla idyllinen kyläyhteisö. Fyrkkaa ja stuffia ei ole enää, mutta mitä sitten? Kunhan kapitalismista selvitään niin kaikki voivat psykologisesti paremmin jollain tarkentamattomalla tavalla. Siellä ilakoidaan käsi kädessä ilman huolia ja murheita. Ja juodaan kuusenkerkkäteetä panotiipiissä. Tällaisessa utopiassa on vaan pari pientä vikaa, kuten se, miten sinne konkreettisesti päästään ja se, kiinnostaako se oikeasti ketään. Mutta mitäs pienistä. Toisaalta, voidaan yrittää myös esittää uskottava talousmalli, jossa tuotetaan vaurautta kaikille tasapuolisesti ilman että turvaudutaan kapitalismiin tai riistetään ympäristöä. Sitä odotellessa.

Voidaan myös lähteä toiselle individualistiselle tasolle. Mitäs maailmasta kunhan voin itse tuntea voivani hyvin. Minä ostan reilun kaupan teetä ja vaatteita… no okei, ei mennä edes tuohon; minä asun squatatussa talossa ja dyykkaan ruokani ja en tee töitä, minä en tue kapitalismia millään tavalla, omatuntoni on puhdas. Ei kenenkään kannatakaan edes yrittää mitään massaliikehdintää, lähdetään pienistä taisteluista ja henkilökohtaisesta moralismista. Kohta joku anarkisti tulee sanomaan että ei anarkismi oikeasti tuollaista ole. No vittu, minulle se aina näyttäytyy just tuona. Just tuona. Ja tästähän voidaan sitten lipsua itsekkyyteen. Libertaristi on anarkisti jolla on rahaa.

Moralisointihan tuossa jo mainittiin. Moralisointiahan se on itsekkyydestäkin puhuminen ylipäätänsä. Onhan sekin ratkaisu. Uuden sosialistisen ihmisen rakentaminen nalkuttamisen kautta. Moralisoinnillakin on sijansa. Joihinkin se tepsii. Ainakin niin kauan kunnes olisi joku riski että se oikeasti vaikuttaa johonkin. Ihmisillä on sellainen hassu taipumus kuitenkin loppupeleissä uskoa asioita joista on heille jotain hyötyä.

Niin, ja sitten voidaan tietysti odottaa sitä, että kapitalismin viimeinen kriisi tulee. Siinähän odotellaan. Sitten ehkä kaikilla on kaikki perseestä mutta ainakin itse oli oikeassa. Varmasti sitten kaikki muutkin huomaavat sen. Lähestymistavan oikeellisuuden voi havaita tarkkailemalla esim. KTP:n kannatusta. Tai jäsenkuntaa. Varsinainen etujoukko. Käsi sydämellä, haluaako kukaan näiden tyyppien edes koskaan johtavan mitään?

No mikä sitten on vastaus? Itse, kun omaa positiota tarkastelee, se on antikapitalismi yhdistettynä sosialidemokratiaan. Täynnä epäjohdonmukaisuuksia, mutta mikä se on se parempi?

Sekä tämän kommentti:

Lisää pohdintaa, jonka voi katsoa jonkinlaiseksi tiivistykseksi artikkelista tai ei:

Ideologoiden kannattamiselle on kaksi päällimmäistä syytä: henkilökohtainen etu ja se, että voi tuntea olevansa hyvien puolella. Silloin kun nämä kohtaavat, molempi parempi. 1900-luvun alussa ja keskivaiheilla sosialismi oli voimissaan, koska sillä oli laaja kannattajakunta joka pystyi saamaan henkilökohtaisia etuja (torppari torppansa, tehdastyöläinen parempaa liksaa ja (teoriassa) pääsisi pomostaan eroon) ja sen kannattajat pystyivät sanomaan olevansa hyvien puolella.

Hyviksenä olemiseen liittyi kolme osatekijää. Sosialistit kannattivat tasa-arvoa – ei rikkaita, ei köyhiä. Sosialismi oli universalistinen liike joka ei erotellut rotujen, kansojen ja uskontojen välillä – kaikki samanarvoisia. Sosialismi oli yhteiskunnallinen, ei individualistinen liike – se tähtäsi koko maailman muuttamiseen, ei yksilölliseen näpertelyyn.

Nykyisin kuitenkin maailmanlaajuinen eriarvoisuus on saavuttanut sen asteen että kaikille ei voida enää saada kivaa. Jos maailma olisi tasa-arvoinen, länsimaiset työläiset menettäisivät elintasoaan. Jatkuvaan kasvuunkaan ei voida enää luottaa, koska ympäristötuho. Sosialismi länsimaissa ei voi enää yhtä aikaa olla länsimaisten massojen henkilökohtaisen edun ja hyvikseyden liike, jos se haluaa säilyttää tasa-arvon, universalismin ja yhteiskunnallisen muutoksen vaatimukset.

Ratkaisuja:

- Pidetään arvoista kiinni ja vaaditaan globaalia sosialismia -> marginalisaatio
- Luovutaan tasa-arvon vaatimuksesta, hyväksytään se että on rikkaita ja köyhiä ja yritetään parantaa niiden köyhien asemaa edes vähän -> demarius
- Luovutaan universalismista, keskitytään kansallisiin etuihin -> kansallinen sosialismi, where have I heard that before?
- Luovutaan yhteiskunnallisesta muutoksesta, keskitytään yksilötasoon -> nykyanarkismi
- Leikitään että mitään ei ole vialla -> kognitiivinen dissonanssi, epäuskottavuus

Paras ratkaisu olisi tietysti löytää uusi malli joka mahdollistaa että koko maailma voidaan nostaa länsimaisen työläisen elintason yläpuolelle tuhoamatta ympäristöä. Sitä odotellessa.

Alunperin osoitteessa http://www.vallankumous.org/blogi/2010/04/07/vasemmiston-kriisin-perimmaista-syyta/