Osaako kukaan sanoa minkä ihmeen takia jotkut vielä identifioituvat trotskilaisiksi, stalinisteiksi, maolaisiksi jne? (Kysymys on retorinen.) Onko turhempaa keskustelunaihetta kuin se että miten 20 vuotta sitten kuollutta valtiota (tällä tarkoitetaan sekä Neuvostoliittoa että Deng Xiaopingin reformeja edeltänyttä Kiinan kansantasavaltaa) olisi pitänyt johtaa?
Itse en ole koskaan tuntenut tällaista tarvetta. Kai se on niin että kun kannattaa jotain niin epätodennäköistä kuin länsimaissa tapahtuva kommunistinen vallankumous niin pitäähän sitä nyt miettiä että minkä ryhmän etujoukkona sitä pitäisi olla. Tai jotain. Ehkä proosallisempi syy on se, että ääriryhmät nyt vaan keräävät puoleensa kaikenlaisia yhteistyökyvyttömiä hörhöpäitä ja kun ei mahduta samaan järjestöön niin vanhat kiistat toimivat myös hyvänä jakautumissyynä. Eräät NL:n ongelmat (miksei jopa natsi-Saksan) voi varmaan johtaa siihen että pienestä hörhökööristä on yhtäkkiä tullut kokonaisen suurvallan johtosakki; siinäpä sitten onkin hyviä tilaisuuksia ratkoa vanhoja riitoja ja suitsuttaa omia hörhöagendoja isommalla budjetilla. (Puhdistukset, pitkien puukkojen yö, lysenkolaisuus, Thule-Geschellschaft...) Jo tämän luulisi olevan aika hyvä syy suhtautua nuivasti koko etujoukko-vallankumouksen ideaan.
(Niin, kaikki lahkolaiset eivät ole pahoja, tiedän, tiedän...)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suomessahan näitä lahkolaisia (ainakaan jotka itse itseään jollain nimellä kutsuisivat) ei juuri puolueeksi asti ole (tai no, Skp:läiset ja pienemmät sirpaleet lienevät kaikki vähintään 'marxilaisia' tai 'marxilais-leniniläisiä', Marxilainen työväenliitto on trotskilainen, samoin Sosialistiliitto). Huomaa täältä http://mtl-fi.org/kauppa/ paljonpuhuva pamfletin otsikko 'Trotskilaisuus ja “trotskilaisuus” ennen ja nyt' ... Voiko enää syvemmälle mennä? "Minä olen oikea trotskilainen."
VastaaPoistaMutta ulkomailla asia on toisin, ja akateemiset(kin) piirit jakaantuvat aika usein trotskilaisiin (esim. Historical Materialismin ydinjengi, sen Marxism2010-tepahtuman järjestäjät eli SWP:läiset 'heterodoksitroskilaiset' -- näin Sebastian Budgen muuten itse kutsuu itseään ja kyseessä ei ole itseironinen vitsi) ja toisaalta maolaisiin (noh, nyt ei tule mieleen kuin Alain Badiou -- Zhizhek tietyssä mielessä myös, mutta tämä määrittely ulkoapäin, ei hän itse kutsu itseään miksikään kuin ehkä marxilaiseksi).
Kinastelu historian kysymyksistä on ihan uskomattoman turhaa. On tosi jännä tajuta miten esim. Vasemmistoliiton porukka on suurelta osin ihan samaa jengiä kuin siitä irronneissa mitättömän kannatuksen puolueissa, mutta heitä erottaa lähinnä jotkin historian tulkinnat (tosin 90-luvulla hallitukseen meno oli myös ihan konkreettinen ja ajankohtainen jakolinjoja tekevä tekijä, jossa Skp(y) sitten jakaantui Vasemmistoliiton sisällä jne jne jne). Vasemmistolla on taipumus jakaantumiseen ja se, kun aikoinaan marxismista tehtiin uskonnonkaltainen oppi, on varmasti lisännyt lahkoontumista.
Mutta jestas sentään. Ymmärtää hyvin että 1920-luvun lopulla on voinut olla "trotskilainen" koska se on liittynyt ajankohtaiseen tilanteeseen, mutta että nyt on 'trotskilainen', koska on sitä mieltä että 1920-luvulla olisi pitänyt tehdä niin kuin Trotski kirjoitti (ja että se olisi nytkin hyvä homma) on aika kummallinen tapa lähestyä nykyajan politiikkaa :)
Suomalaisessa liikekentässä oli eurooppalaisittain poikkeus: 70-luvulla syntynyt vahva neuvostomyönteinen akateeminen liike (eli akateemiset taistolaiset.) Muualla Euroopassa porukka joka meni Suomessa taistolaisiin sen sijaan ryytyi sekä reformistisiin, eurokommunistisiin puoluefraktioihin että Neuvostoliittoon ja sen esitaistelijoihin; tämä oli yksi syy uusvasemmiston, josta aikaisemmin kritisoitu Termonenkin kirjoitti, nousuun. Ts. muodissa oli kaikkea vastaan kapinointi - kapitalismia, sotateollista kompleksia, patriarkaattia, kirkkoa ja sukupuolirajoitteita ja vasemmiston voimia, kuten sosialidemokraattisia ja kommunistisia puolueita kohtaan; ja kun kommunistit olivat jo jakaantuneet, päädyttiin etsimään suuntauksia joiden varjolla tuomita kummatkin tärkeät haarat. Päädyttiin siis trotskilaisuuteen ja maolaisuuteen; trotskilaisuudella oli historian antamaa voimaa ja maolaisuudella Kiinan käynnissä ollut vallankumous tukenaan, joten niitä saattoi käyttää hyvänä lyömäaseena eurokommareita ja stallareita vastaan. Ja sitten joistakuista tuli anarkisteja, joistakuista radikaalifeministejä, kolmasmaailmalaisia, monista vihreitä jne.
VastaaPoistaSuomessa kuitenkaan ei näitä tendenssejä samassa mitassa esiintynyt. Taistolaisuus leimahti, paloi kirkkaana ja sitten paloi yhtä nopeasti loppuun, jättäen jälkeensä häpeileviä, ensin aatteen ja sitten sitä seuranneen kritiikin kastroimia vaikuttajia. Ehkä taistolaisuudella siis olikin ainakin yksi myönteinen vaikutus vasemmiston kentässä; se vei tilaa sellaisilta lahkoilta jotka olisivat saattaneet jäädä elämään jopa Neuvostoliiton jälkeenkin.
Vasemmiston jakaantumistaipumus on vähän jännä juttu. Sosialistinen liike selvisi kuitenkin reilusti yli 50 vuotta niin, että siinä oli vain yksi skisma, joskin sitäkin tärkeämpi; sosialidemokraattien ja kommunistien välinen. Sitten kommunistinen liike alkoikin jakaantua yhä kiihtyvällä tahdilla - samalla kun puolueet reformisoituivat, niistä tipahteli pois fraktioita jotka sitten jakaantuivat lisää jne. Tämä kuvastanee yksinkertaisesti sitä että liikkeet, joilla yhteiskunnassa ei ole kannatuspohjaa, tuppaavat kuolemaan luonnollista tietä pois, ja viimeistään neuvostoutopian haihduttua kävi selväksi että länsimainen kommunismi oli juuri ja nimenomaan sellainen liike.
Jenkeissä muuten sirpalevasemmistossa on maolaisuus isompikin juttu. Surullisenkuuluisa Bob Avakian tulee ainakin mieleen. Tähän lienee vaikuttanut ainakin Mustien Pantterien maolainen linja ja Vietnam-kysymyksen keskeisyys.
VastaaPoistaKyllä. Yhdysvalloissa ne saavat pystyyn isompiakin liikkeitä kuten (mikäs se nyt olikaan nimeltään) se sodanvastainen liike muutamia vuosia sitten.
VastaaPoistaEtelä-Aasiassa maolaisuus on todella iso juttu (aika selvistä syistä johtuen ts. vallitsevat olosuhteet ja Kiinan vallankumouksen vaikutus).
Samaa mieltä että vasemmiston (ja erityisesti vallankumouksellisen vasemmiston) kriisin syy on nimenomaan materiaalinen, olosuhteet eivät vain ole sellaiset, että egalitaarisille vaatimuksille olisi kannatuspohjaa.
-miika