Hollannin vaalit ja Wilders

Seurailin Hollannin vaaleja kiinnostuksella vaalikampanjan aikana, lähinnä QuirksMode-blogin kautta. Suomessa on tietysti lähinnä huomioitu oikeistopopulisti Geert Wildersin suhteellinen voitto. QuirksModessa (ja muualla seuraamissani lähteissä, lähinnä nettikeskustelussa) Wildersin liikkeitä on tietysti analysoitu jo pitkään.

Wildersin kampanjassa kiinnostavinta oli tiukka käänne vasemmalle talousasioissa. Wildershän on kaikin puolin oikeistolainen Hollannin poliittisessa kentässä - tiukan liberaali talousasioissa, maahanmuuton ja islamin vastustaja, sosiaalikonservatiivi monessa asiassa (esim. coffeeshoppien vastustamisessa), Amerikan puolustaja. Vaalien aikana Wilders otti teemakseen kuitenkin eläkeiän noston vastustamisen, yhtenä harvoista puolueista - asettaen itsensä samaan rintamaan Vasemmistoliiton veljespuolue Socialistische Partijin eli SP:n kanssa. Muutenkin vaali-Wilders oli huomattavasti vähemmän talousliberaali kuin ennen vaaleja ollut Wilders.

Äkillisellä käänteellä oli tietysti seurauksensa. Suunnilleen sen jälkeen Wilders menetti ykkösasemansa mielipidemittauksissa, pudoten noin neljännelle-viidennelle sijalle - josta kuitenkin noustiin kolmospaikalle itse vaaleissa. Ilmeisesti Wilders menetti äänestäjiä ennen kaikkea vaalit voittaneelle oikeistoliberaalien VVD-puolueelle. VVD oli Wildersin puolue ennen Vapauspuolueen perustamista ja on nyt osoittanut muihin puolueisin verrattuna huomattavaa kiinnostusta koalitioon Wildersin kanssa. Omituiselta vaikuttanut manööveri toimi siis kaiken kaikkiaan melko hyvin - ja ottaen huomioon miten nopeasti vaalien jälkeen Wilders dumppasi eläkeikäkantansa ja muut, se tosiaan oli pelkkä manööveri.

Mitä tästä opimme? Omituiselta vaikuttanut takinkääntö olikin hyvä peliliike. Sen avulla Wilders söi ääniä vasemmistolta, etenkin Socialistische Partijilta - noin neljäsosa Vapauspuolueen äänestäjistä oli aikaisemmissa vaaleissa äänestänyt SP:tä. Ääniä menetettiin myös, mutta ne menivät sellaiselle puolueelle joka oli valmis yhteistyöhön Wildersin kanssa. Suomen oloissa tämä paitsi toimii varoituksena oikeistopopulisteihin luottamisesta niin myös muistuttaa, että ei ole kovin hyvä idea pyrkiä väen vängällä mahdollisimman isoksi puolueeksi lähtemällä sellaisten puolueiden tontille, joiden kanssa on helppo olla koalitiossa, vaan keskittyä poimimaan ääniä vähän odottamattomammilta tahoilta, sellaisilta puolueilta jotka eivät olisikaan niin valmiita yhteistyöhön. Tärkeää ei ole vain se, että itse voittaa, vaan se, että vastustajat häviävät.