Tauko

Lähden matkustelemaan kaikenlaisiin mestoihin pariksi viikoksi tuossa torstain aikoihin ja yritän sitä ennen tehdä gradua. Blogi menee siis ainakin muutamaksi viikoksi tauolle.

Prinsessahäät

Lyhyt purkaus tähän väliin: Suomi tarvitsee lisää tasavaltalaisuutta, esimerkiksi siinä että naapurivaltiota nimellisesti hallitsevan parasiittiperheen jälkeläisen häitä ei näytettäisi televisiossa. Ihan sama onko kuningasinstituutiosta jotain hyötyä tai ei ja ihan sama että kuninkailla ei enää ole varsinaista valtaa - nimellinen valtakin on liikaa. Aristokratian kaikki jäänteet pitäisi siirtää historiaan ja kuningasperheiden kanssa toimia suunnilleen samalla tavalla kuin Sue Townsendin "The Queen and I"-kirjassa - omaisuus myyntiin ja tavallisiksi ihmisiksi, mikä sekin on liikaa kovemman luokan riistohallitsijoiden (Saudien, Swasimaan kuninkaan jne.) kanssa.

Geoengineering

(Tässä entryssä oletetaan että ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos tapahtuu ja sillä on potentiaalisesti katastrofaaliset seuraukset; tarkoituksena ei ole keskustella siitä onko näin vai ei.)

Olli Tammilehto kirjoitti pitkän ja kiintoisan artikkelin sosialismi.netiin. En nyt kommentoi tarkemmin, muuten kuin että se herätti minussa taas kerran kysymyksen - mitä niin pahaa geoengineeringissä (tai geosuunnittelussa, tai ilmastosuunnittelussa jne.) on? Geoengineeringillähän meinataan sitä, että ilmastonmuutoksen aiheuttaviin tekijöihin reagoitaisiin suurisuuntaisilla insinööriprojekteilla, esimerkiksi ilmakehään suihkutettavilla heijastusaineilla, hiilidioksidin talteenottamisella jne. Monesti ympäristö- ja vasemmistopiireihin tähän otetaan jyrkän kielteinen kanta heti kättelyssä - ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tai sen vahinkojen minimoimiseen tulisi pyrkiä vain rajoitusten, verojen ja muun poliittisen toiminnan kautta.

No, minustakin tämä olisi järkevämpi ratkaisu kuin testaamattomiin projekteihin turvautuminen, mutta karu fakta on että geoengineeringiä tullaan harjoittamaan - jollei joku usko että jostain tyhjästä polkaistaan kohta riittävä poliittinen tahtotila tarpeellisiin kasvihuonekaasujen rajoituksiin. Jos geoengineeringiä tullaan harjoittamaan niin järkevintä olisi tosiaan toimia sen puolesta että 1. kaikki sovellettavat ratkaisut on testattu joka kantilta riittävän hyvin ja 2. haittoja ei dumpata vain kehitysmaiden harmiksi (niinkuin todennäköisesti kyllä tulee käymään).

Luultavasti geoengineeringiä vastustetaan niin kovaa sen vuoksi, että sitä pidetään liian helppona ratkaisuna joka tuudittaisi meidät siihen uskoon että rajoituksia ei tulla tekemään koska kaikkihan voidaan korjata myöhemmin. No, geoengineering on helppo mutta riskejä täynnä oleva ratkaisu; eikö jo ydinvoimakeskustelukin ole osoittanut että kun vastakkain asetetaan oletettu helppous ja mahdolliset riskit niin helppous voittaa lähes joka kerta?

Mieleen tulee viime aikoina keskusteltu pointti siitä että hiilivoima tekee uutta tuloa. No, kun näin kerran on, niin ehkäpä haukutuilla clean coal-kampanjoitsijoilla olikin pointtinsa? Ehkä tuulivoiman kehittämiseen satsattuja rahoja tehokkaampaa (tai ainakin verrannollisesti tehokkaampaa kuin usein kuvitellaan) olisi ollut tutkia sitä miten hiilivoiman tuottamisesta saadaan mahdollisimman puhdasta niin että se säilyy vielä kustannustehokkaampana.

Hollannin vaalit ja Wilders

Seurailin Hollannin vaaleja kiinnostuksella vaalikampanjan aikana, lähinnä QuirksMode-blogin kautta. Suomessa on tietysti lähinnä huomioitu oikeistopopulisti Geert Wildersin suhteellinen voitto. QuirksModessa (ja muualla seuraamissani lähteissä, lähinnä nettikeskustelussa) Wildersin liikkeitä on tietysti analysoitu jo pitkään.

Wildersin kampanjassa kiinnostavinta oli tiukka käänne vasemmalle talousasioissa. Wildershän on kaikin puolin oikeistolainen Hollannin poliittisessa kentässä - tiukan liberaali talousasioissa, maahanmuuton ja islamin vastustaja, sosiaalikonservatiivi monessa asiassa (esim. coffeeshoppien vastustamisessa), Amerikan puolustaja. Vaalien aikana Wilders otti teemakseen kuitenkin eläkeiän noston vastustamisen, yhtenä harvoista puolueista - asettaen itsensä samaan rintamaan Vasemmistoliiton veljespuolue Socialistische Partijin eli SP:n kanssa. Muutenkin vaali-Wilders oli huomattavasti vähemmän talousliberaali kuin ennen vaaleja ollut Wilders.

Äkillisellä käänteellä oli tietysti seurauksensa. Suunnilleen sen jälkeen Wilders menetti ykkösasemansa mielipidemittauksissa, pudoten noin neljännelle-viidennelle sijalle - josta kuitenkin noustiin kolmospaikalle itse vaaleissa. Ilmeisesti Wilders menetti äänestäjiä ennen kaikkea vaalit voittaneelle oikeistoliberaalien VVD-puolueelle. VVD oli Wildersin puolue ennen Vapauspuolueen perustamista ja on nyt osoittanut muihin puolueisin verrattuna huomattavaa kiinnostusta koalitioon Wildersin kanssa. Omituiselta vaikuttanut manööveri toimi siis kaiken kaikkiaan melko hyvin - ja ottaen huomioon miten nopeasti vaalien jälkeen Wilders dumppasi eläkeikäkantansa ja muut, se tosiaan oli pelkkä manööveri.

Mitä tästä opimme? Omituiselta vaikuttanut takinkääntö olikin hyvä peliliike. Sen avulla Wilders söi ääniä vasemmistolta, etenkin Socialistische Partijilta - noin neljäsosa Vapauspuolueen äänestäjistä oli aikaisemmissa vaaleissa äänestänyt SP:tä. Ääniä menetettiin myös, mutta ne menivät sellaiselle puolueelle joka oli valmis yhteistyöhön Wildersin kanssa. Suomen oloissa tämä paitsi toimii varoituksena oikeistopopulisteihin luottamisesta niin myös muistuttaa, että ei ole kovin hyvä idea pyrkiä väen vängällä mahdollisimman isoksi puolueeksi lähtemällä sellaisten puolueiden tontille, joiden kanssa on helppo olla koalitiossa, vaan keskittyä poimimaan ääniä vähän odottamattomammilta tahoilta, sellaisilta puolueilta jotka eivät olisikaan niin valmiita yhteistyöhön. Tärkeää ei ole vain se, että itse voittaa, vaan se, että vastustajat häviävät.

Nalle ja köyhyys

Nalle Wahlroosin köyhyyslausunto on herättänyt viime aikoina kohua vähän joka puolella. Kuten Michael Halila mainitseekin, lausunto ei ole ihan niin paha kuin miltä se näyttää; ainakin itse tulkitsen sen englanninkielisen maailman poliittista retoriikkaa tuntien juuri niin, että Nalle sanoo että köyhyyttä ja rikkinäisiä perheitä tukevia rakenteita ei pidä tukea, ei niin että Nallen mielestä köyhille nyt ei vaan kerta kaikkiaan saa antaa rahaa. Siis, toisin sanoen, Nalle uskoo että nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä edistää köyhien säilymistä köyhänä, ei sitä että he nousisivat köyhyydestä.

Tietysti on vähän eri asia tekeekö se niin. Ajattelutavassa, josta tämä lausunto usein kumpuaa, köyhät lähinnä makoilevat uuninpalkolla ja nostavat valtion rahaa eivätkä pyrikään mitään työtä tekemään. Tai sitten - rikkinäisiin perheisiin liittyen - että ihmiset rikkovat perheensä ihan vaan saadakseen yksinhuoltajavanhemmille kuuluvia tukia. Onhan näitäkin varmaan, mutta ei ole kovin helppoa sanoa kuinka paljon. Kannattaa pitää kuitenkin mielessä, että harvemmin köyhät ovat köyhiä vain rikkaille vittuillakseen ja vasiten näiden verorahoja syödäkseen.

Nallen lausunto on hassu muuten siltäkin kantilta, että aikaisemmin Nalle oli heittänyt ilmoille ajatuksen tonnin perustulosta puhtaana käteen kuussa - demarien ja ay-väen mielestähän juuri tällainen olisi omiaan työhalukkuuden estäjänä, ei nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä jossa on sentään edes jotain yritystä siihen että työttömiä patistellaan töihin...

Bilderbergit ja muut salaliitot

Viime aikoina olen lueskellut paljon salaliittoteorioista. Tähän onkin limittynyt hyvin yksi salaliittoteorioiden kestokohteista - Bilderberg-kokous, jokavuosittainen miitinki johon kutsutaan erilaisia talouselämän ja poliittisen elämän päättäjiä epävirallisempiin keskusteluihin joista ei perinteisesti ole medioissa paljoa puhuttu. Tänä vuonna Bilderberg-kokousta on kuitenkin Suomenkin mediassa alettu noteeraamaan.

Vasemmistolla on perinteisesti vähän vaikeuksia suhtautua salaliittoteorioihin. Tietysti tähän vaikuttaa se että kaikilla "kunniallisuutta" tavoittelevilla poliittisilla tahoilla on halunsa irtaantua hulluiksi käsitetyistä tahoista ja ihmisistä, ja salaliittoteoriat jo sananakin tuovat mieleen ulkoavaruuden reptiliaanit, fundamentalistit joiden mielestä hallitukset ovat täynnä saatananpalvojia ja niin edelleen. Vasemmistolla on kuitenkin ollut myös perinteisesti heikko luottamus talouden ja politiikan päättäjiin ja usko yläluokan vahvaan luokkasolidaarisuuteen, eikä tämä nyt niin kaukana salaliittoteoriamaailmasta ole.

Ehkä tässä päällimmäisenä erona on suhtautuminen rakenteisiin. Salaliittoteorioissa on usein samanlainen pohjavire antisemitismin ja muiden vastaavien ajatusmaailmojen kanssa, silloinkin kun ne eivät ole antisemiittisiä - yhteiskunta olisi muuten suhteellinen hyvä, mutta kun on tuo salaliitto/nuo juutalaiset/tuo muu selvästi rajattava, "ulkopuolinen" ryhmä pilaamassa sitä. Ratkaisu: poistetaan kyseinen ryhmä valta-asemista ja yhteiskunta palaa normaaliin, onnelliseen tilaansa. Ja tietysti jotta se voitaisiin poistaa se pitää havaita ja siitä pitää tiedottaa ihmisille, jotka sitten oikeutetun suuttumuksen vallassa nousevat kyseistä ryhmää vastaan. Vasemmisto taas on pyrkinyt yleensä ajattelemaan, että vika on rakenteissa itsessään; jos olisikin joku tietty valta-asemaa pitävä ryhmä, vain siihen keskittyminen ei ratkaise mitään erityistä - vaikka se poistettaisiin niin syntyisi valtatyhjiö joka täyttyisi nopeasti.

Esimerkkinä voidaan pitää vaikka 80-luvun Italiaa. Siellä paljastui hyvin perinteinenkin salaliitto, oikein vapaamuurarisalaliitto - looshi nimeltä Propaganda Due, johon oli kuulunut useita Italian vallanpitäjiä ja joka oli sotkeutunut kaikenlaiseen korruptioon, äärioikeistolaiseen terrorismiin sun muuhun. Sillä oli oikein suunnitelmat siitä miten Italiasta tehtäisiin parempi maa jossa olisi vähemmän kommareita, ammattiliittoja ja muuta ikävää. Ja sitten se paljastui - ja mitä tapahtui? Jonkin verran kaikenlaista kähinää ja varmaan vaikutti myöhempään Italian poliittisen elämän mullistukseen, mutta nykyinen Italian johtaja Silvio Berlusconikin oli Propaganda Duen jäsen (ja looshin entinen johtaja on sanonut että Berlusconi on onnistuneesti toteuttanut Propaganda Duen suurta suunnitelmaa.) Niin se menee.

Jungner

En ole käsittänyt missään vaiheessa mikä tekee Jungnerista niin erikoisen että mediassa jo ennen puoluesihteeriksi valintaa aloitettiin massiivinen Jungner-mylly joka tietysti on nyt jatkunut kahta kauheampana. No, onhan siihen yksi selitys ainakin löydettävissä - Jungner on ollut kytköksissä mediamaailmaan ja mediamaailma tykkää itsestään.

Ehkä toinen syy on lisääntynyt puoluesihteereihin keskittyminen. Nyt kun kaksi puoluesihteeriä - Korhonen ja Jungner - ovat jatkuvasti otsikoissa, näitä on helppo verrata keskenään. Veikkaan kuitenkin, että Jungner-manian päällimmäinen syy on halu saada taas aikaan "jännät" vaalit - kahden puolueen kamppailu josta voidaan uutisoida kaksintaisteluna ja saada lehtiä ja mainostilaa myytynä. Nyt alkaa olla selvää että nämä kaksi puoluetta ovat kokoomus ja demarit. Viime aikojen vaaleissa ne kaksi puoluetta, joiden kamppailuksi vaalit on yleensä yritetty typistää, ovat olleet kepu ja demarit (ja Kokoomuksen noste viime vaaleissa tulikin yllätyksenä), mutta nyt kepu rämpii mudissa ja Kokoomus on kukkona tunkiolla. Tarvitaan siis sille jonkinlainen haastaja, ja tarraudutaan mihin tahansa jonka joku voi nähdä demarien "pelastajana" - oli se sitten uusi naispuolinen puheenjohtaja, vanhan puheenjohtajan mukaan tulo uudestaan tai uusi puoluesihteeri.

Demareita yritetään siis nostattaa. Nostatus tehdään kuitenkin samalla metodilla kuin viime vuosina ennenkin - imagon kautta. Aluksihan hyvää ja positiivista imagoa yritettiin rakentaa Jutalle, mutta glamourkissa-shotille ja muille vain naurettiin. (Tässä voi olla osana myös nais- ja miespoliittikkoihin suhtautuminen eri tavalla - naispoliitikon ulkomuoto on ihan eri tavalla syynissä kuin miespoliitikon, mutta liiallinen keskittyminen siihen luo vain kuvaa turhamaisuudesta ja tyhjänpäiväisyydestä.) Jungnerin kohdalla ongelmana on ehkä se, että ainakin minun silmiini mies on jonkinlainen mielikuvien teflonpinta - yritykset hahmottaa sitä, mitä Jungner oikein on, kilpistyvät heti retoriikan tyhjyyteen. Sanojen takana ei yksinkertaisesti ole mitään, vielä vähemmän kuin Jutalla. Toisaalta, mitäpä demareilla voisi sanojen takana olla? Ehkä "ilon ja rakkauden puolue" on tosiaan sisällöllisin juttu mihin demarit voivat mennä - muuten tullaan niihin ongelmiin, joita tämä blogi on länsimaisen vasemmiston kohdalla puinut heti alusta alkaen.